MTV:n Kasvupäivän kansainväliset asiantuntijat rohkaisivat yritysjohtajia ottamaan riskejä. Puheenaiheeksi nousivat muun muassa tarinoiden voima, ennakoinnin merkitys ja yrittäjämäinen asenne.
MTV:n Kasvupäivä-yritystilaisuus järjestettiin kolmatta kertaa keskiviikkona 17.9.2025. Tänä vuonna tilaisuus tarjosi inspiraatiota rohkeaan kasvuun ja eväitä epävarmuuden voittamiseen yritys-, liiketoiminta- ja markkinajohdossa työskenteleville.
Kasvupäivän yleisöä kannusti rohkeuteen neljä maailmanluokan asiantuntijaa keynote-puheenvuoroissaan: ruotsalainen taloustieteilijä ja kirjailija Kjell A. Nordström, tulevaisuusmuotoilun edelläkävijä Minna Koskelo sekä brittiläiset yrittäjä Sahar Hashemi ja kirjailija, strategia-asiantuntija Jim Lawless. Juontajina toimivat Ile Uusivuori ja Veronica Verho. Tilaisuutta seurasi runsaslukuinen yleisö Helsingin Vallilassa sijaitsevassa Pöllölaaksossa sekä striimin ääressä.
Kjell A. Nordström: ”Reward failures too – that’s where creativity grows”
Ensimmäisen keynote-puheenvuoron pitänyt Kjell A. Nordström pohti, mitä jatkuva muutos tarkoittaa yrityksille ja johtajuudelle. Hänen mukaansa tarinat ovat voima, joka yhdistää ihmisiä myös muutosten keskellä.
”Tarinat sitovat yhteen valtiot, jääkiekkojoukkueet, perheet ja yritykset”, Nordström sanoi.
Hän huomautti, että disinformaatio ja valeuutiset ovat kuitenkin osoittaneet, ettei tarinan todenperäisyydellä ole välttämättä merkitystä – kunhan tarina on riittävän hyvä.
”Esimerkiksi katolisen kirkon tarinaa ei voida todistaa tieteellisesti ja aukottomasti, mutta silti se sitoo yli miljardi ihmistä yhteen. Tarinan voima on valtava.”
Nordström muistutti, kuinka paljon maailma on muuttunut ja kuinka monta kriisiä kohdannut viime vuosisatoina ja -kymmeninä. Pohjoismailla on hänen mukaansa keskimääräistä korkeampi kriisinkestävyys. Esimerkiksi koronapandemian aikana bruttokansantuote laski Pohjoismaissa alle kaksi prosenttia, kun EU:ssa keskiarvo oli yhdeksän prosenttia. Syitä korkeaan kriisinkestävyyteen ovat vahva luottamus ja teknologiamyönteisyys, ruotsalainen Nordström sanoi.
”Luotamme hallitukseen, mediaan, johtajiin, poliisiin ja naapuriin. Kun luottamus on korkea, asiat hoituvat sujuvasti, ja kun yhdistetään korkea luottamus ja teknologiamyönteisyys, asioita alkaa tapahtua. Se hyödyttää taloutta ja bisnestä.”
Nordström nosti esiin neljä tulevaisuuteen vaikuttavaa voimaa, joita yritysten on syytä seurata:
1. Kaupungistuminen: 64 prosenttia ihmisistä asuu kaupungeissa, ja luku kasvaa koko ajan.
2. Tekoäly: Koska tieto ja äly ovat jo nyt ostettavia palveluja, kannattaa yliopistojen keskittyä jatkossa opettamaan taitoja, joita ei voi ulkoistaa tekoälylle.
3. Globalisaation murros: Maailma jakautuu leireihin, jotka poikkeavat merkittävästi toisistaan: Kiinaan, Venäjään, Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan.
4. Rahan käytön muutos: Olemme siirtymässä kerralla tapahtuvien suurten könttäsummien maksamisesta rahan striimaamiseen. Raha siirtyy palveluntarjoajalle jatkuvana pienenä virtana sen mukaan, kuinka paljon ihminen käyttää tuotetta tai palvelua.
Lopuksi Nordström korosti, että tulevaisuudessa kilpailuetuna ei enää toimi yrityksen valmistama tuote vaan yritys itse: se, miten se on rakennettu ja johdettu ja millaisia ihmisiä siellä työskentelee.
”Yhdistelmä luottamusta ja teknologiamyönteisyyttä antaa Pohjoismaille ainutlaatuiset lähtökohdat olla kehityksen etulinjassa.”
Minna Koskelo: ”Älä peilaa eilistä – ennakoi ja näe huomisen mahdollisuudet ennen muita”
Toisena lavalle nousi tulevaisuusmuotoilija Minna Koskelo. Hänen puheenvuoronsa käsitteli sitä, miten ennakointia ja tulevaisuusmuotoilua voi hyödyntää kasvun tukena. Koskelon mukaan tulevaisuutta ei voi ennustaa, mutta sitä voi ja kannattaa ennakoida.
”Tulevaisuuskestävä bisnes vaatii ennakointia”, hän totesi.
Parhaimmillaan ennakointi avartaa ajattelua ja auttaa pohtimaan, mitä sellaista yritys voisi tehdä, mitä kukaan muu ei vielä tee. Se paljastaa usein uudenlaisia liiketoimintamahdollisuuksia.
Koskelo viittasi puheessaan tutkimukseen, jonka mukaan ennakointia tekevät yritykset ovat kannattavampia ja kasvavat jopa 200 prosenttia nopeammin kuin ne, jotka eivät ennakoi.
”Ennakointiin tarvitaan mielikuvitusta ja rohkeutta, sillä se on mahdottomien ja naurettavien ajatusten esiintuomista. Tulevaisuus kun on todennäköisesti jotain sellaista, mitä emme osaa vielä edes kuvitella”, hän sanoi.
Koskelo kannusti hyödyntämään tekoälyä esimerkiksi heikkojen signaalien etsimisessä. Ennakoinnissa ei kuitenkaan kannata nojata vain tekoälyyn ja internetiin, hän huomautti.
”Signaaleja kannattaa etsiä ympäri maailmaa. On tärkeää puhua ihmisten kanssa ja haastatella heitä.”
Yrityksen tekemä ennakointi on kuitenkin hyödytöntä ilman tulkintaa. Koskelo kehotti yrityksiä pohtimaan, mikä on signaalin, trendin tai megatrendin vaikutus omalle bisnekselle.
Lopuksi Koskelo huomautti, että jokainen meistä voi vaikuttaa siihen, millainen tulevaisuudesta muotoutuu.
”Yrityksen täytyy valita, haluaako se olla etujoukoissa muotoilemassa tulevaisuutta vai takajoukoissa vastaanottamassa muiden muotoilemaa tulevaisuutta.”
Sahar Hashemi: ”Stop waiting. Take small leaps – growth will follow”
Brittiläinen yrittäjä ja kirjailija Sahar Hashemi vastasi Kasvupäivän kolmannesta keynote-puheenvuorosta. Hän kannusti pitämään yrittäjäasenteesta kiinni myös suurissa yrityksissä.
”Se vaatii rohkeutta. Mutta jokaisen tulisi kuunnella itseään, tehdä rohkeita päätöksiä ja sitten ottaa askelia kohti niiden toteutumista”, Hashemi sanoi.
Hän huomautti, että se ei tarkoita, että pitäisi olla peloton supersankari.
”Eivät sellaisia ole ihailemamme innovaattorit ja suunnannäyttäjätkään. He ovat vain löytäneet keinot sivuuttaa toimintaa rajoittavat ajatusmallinsa”, Hashemi totesi.
Hän jakoi oman tarinansa: riskitöntä elämää elänyt, juristina työskennellyt Hashemi matkusti New Yorkiin, jossa hän ihastui amerikkalaistyylisiin kahviloihin. Palattuaan Lontooseen hän päätti pienen epäröinnin jälkeen perustaa sellaisen yhdessä veljensä kanssa.
Viiden vuoden kuluttua ensimmäisen kahvilan avaamisesta sisaruksilla oli jo sata kahvilaa ympäri Iso-Britanniaa ja yritys listautui pörssiin. Kasvu toi kuitenkin mukanaan epämiellyttäviä muutoksia, Hashemi sanoi.
”Menestys teki yrittämisestä raskasta ja byrokraattista. Aloimme puhua strategioista ja sidosryhmien sitouttamisesta. Asiakkaat olivat enää pelkkiä numeroita taulukossa, ja prosessit tukahduttivat luovuuden. Yrityksen sielu oli kadonnut.”
Kun Hashemi myöhemmin perusti naisyrittäjyyttä tukevan liikkeen, hän käytti kokonaisen vuoden strategioiden hiomiseen ja esitysten tekemiseen, kunnes muisti oppinsa kahvilayrittäjyydestä. Tällä kertaa hän päätti pitää huolen siitä, että liikkeessä säilyisivät sen alkuperäinen henki ja yrittäjäasenne.
Hashemi antoi kolme vinkkiä niille, jotka haluavat säilyttää yrityksessään rohkean, yrittäjämäisen asenteen:
1. Älä anna prosessien tukahduttaa hyvää energiaa. Organisaatiokaaviot ja viralliset arvioinnit tappavat herkästi luovuuden ja yhteishengen.
2. Uskalla hämmästellä ja kysyä tyhmiä. Maailma muuttuu nopeasti, eikä mikään kysymys ole liian hölmö ääneen sanottavaksi.
3. Pidä kiinni rämäpäisestä asenteesta. Mitä vähemmän resursseja, sitä luovempi täytyy olla. Tietynlainen rämäpäisyys on supervoima, jota ei kannata menettää.
Lopuksi Hashemi muistutti, että täydellistä strategiaa, budjettia tai hetkeä ei kannata jäädä odottamaan siksi, että muutos pelottaa.
”Pelko ei katoa, mutta sen sijaan saatat menettää mainion tilaisuuden. Suurin vaara on nimittäin se, että jäät jumiin omaan toimettomuuteesi.”
Jim Lawless: ”Growth requires focus”
Kasvupäivän viimeisen puheenvuoron piti kansainvälisesti arvostettu keynote-puhuja, kirjailija ja strategia-asiantuntija Jim Lawless, joka kannusti yleisöään ottamaan riskejä. Jos yritys haluaa kasvaa, sen täytyy tehdä rohkeasti asioita, joita se ei ole koskaan ennen tehnyt, Lawless sanoi.
”Se voi tuntua haastavalta, sillä meitä ei esimerkiksi koulussa kannusteta riskinottoon”, hän totesi.
Omassa elämässään Lawless on uskaltanut heittäytyä ja ottaa riskejä – eikä se ole aina ollut helppoa. Lawless onkin kehittänyt valmennusohjelman, jonka avulla hän on saavuttanut omia tavoitteitaan: esimerkiksi aloittanut vapaasukelluksen ja tullut syvimmälle sukeltaneeksi brittiläiseksi vapaasukeltajaksi sekä kouluttautunut laukkahevosilla ratsastavaksi jockeyksi vuodessa, vaikkei tiennyt ennen sitä hevosista mitään.
Haasteet tuntuivat aluksi melkein mahdottomilta, mutta Lawless pystyi niihin siitä huolimatta.
”Meistä jokainen kirjoittaa oman tarinansa, ja meillä jokaisella on valtavasti toimijuutta ja voimaa. Jos haluat kasvaa, sinun on pohdittava, millaisen tarinan haluat itsestäsi kirjoittaa”, Lawless sanoi.
Hän huomautti tietävänsä hyvin, ettei oman mukavuusalueen ulkopuolelle astuminen tunnu miellyttävältä.
”Se tuntuu siltä kuin tiikeri karjuisi minulle. Rohkeus on sitä, että en välitä karjunnasta vaan valitsen jatkaa kohti päämäärääni siitä huolimatta. Kasvu on siis valintakysymys.”
Kuvat: Onni Ojala, MTV Oy