Suomalaiset valitsivat MTV:n sisällöt tänäkin syksynä – yhä useampi ohjelma tavoittaa yli miljoona katsojaa

KATSELU

|

( PÄIVITETTY 14.12.2023 )

11.12.2023

MTV:n sisältöjen katselu jatkaa vahvaa kasvuaan. Syksyn katsotuin viihdeohjelma oli Tanssii Tähtien Kanssa, jonka lisäksi katselun miljoonakerhoon nousivat Masked Singer Suomi, Maajussille morsian ja Jarkko Tammisen maailma. MTV:n kanavat ja palvelut tavoittavat syksyllä 2,6 miljoonaa suomalaista päivässä ja 4 miljoonaa suomalaista viikossa.

MTV:n osuus koko väestön television katselusta on noussut ennätykselliseen 31 prosenttiin

Suomalaiset viettivät syys-marraskuussa yli 48 minuuttia vuorokaudessa MTV:n sisältöjen parissa tv-kanavilla ja MTV Katsomossa yhteensä. Tämä on 10 % enemmän kuin edellissyksynä. Samaan aikaan television katselu kaikkiaan väheni neljällä prosentilla. MTV:n kanavat ja palvelut tavoittavat puolet väestöstä joka päivä ja kolme neljästä viikoittain, eli 2,6 miljoonaa suomalaista päivässä ja 4 miljoonaa suomalaista viikossa.
MTV:n osuus koko väestön television katselusta on noussut ennätykselliseen 31 prosenttiin, mikä on korkein osuus sitten syksyn 2013 (TV-mittaritutkimus). Kun tarkastellaan live-katselua, MTV3, MTV Sub ja MTV AVA -kanavien kaupallinen katseluosuus 15–64-vuotiaiden keskuudessa oli 49,5 %, kun toisen puolikkaan jakoivat Nelonen Media 21,4 %, Warner Bros. Discovery 19,6 % ja Disney 9,6 %.
MTV3 on prime timessa katsotuin kanava. Syksyllä MTV3 on ottanut erityisen paljon osuutta TV:n katselusta lauantai- ja sunnuntai-iltoina.

Tanssii Tähtien Kanssa ja Masked Singer Suomi katselun ykköset

Suomalaisten rakastamat viihdeohjelmat keräsivät MTV:n syksyn ohjelmatarjonnan korkeimmat katsojaluvut. TotalTV-mittauksessa korkeimmat yleisömäärät sai Tanssii Tähtien Kanssa, jonka finaali ylsi keskikatsojamäärältään yli 1,2 miljoonan. Miljoonakerhoon ylsivät myös Masked Singer Suomi, Maajussille morsian sekä Jarkko Tammisen maailma. Tanssii Tähtien Kanssa ja Masked Singer Suomi tavoittivat kumpikin kauden aikana yli kolme miljoonaa suomalaista.

Uutis- ja ajankohtaissisältöjen sekä jääkiekon katselu kasvussa

Eniten MTV:n tarjonnasta kasvoi uutis- ja ajankohtaissisällön parissa käytetty aika. Myös asia- ja lifestyle-ohjelmia katsottiin enemmän, kun tarjolla olivat muun muassa dokumentit Siltsu, Linda ja Matti Nykänen - Elämä on laiffii.
Urheilutarjonnassa kotimainen Liiga on kasvattanut suosiotaan, ja syksyn aikana sitä on seurannut 2,3 miljoonaa suomalaista. Jääkiekkosisällöistä myös Mestis kerää katsojia huomattavasti enemmän kuin vuosi sitten. Moottoriurheilu kiinnostaa suomalaisia edelleen, sillä MM-rallia on syksyn aikana seurannut niin ikään 2,3 miljoonaa katsojaa. NHL-ottelut ovat uutena sisältönä saaneet jo 1,1 miljoonaa eri katsojaa.
MTV:n syksyn draamakattaus on ollut vahva. Kotimaisen draaman kärjessä paikkansa on säilyttänyt kanavasta tai palvelusta riippumatta 25-vuotisjuhlaa tammikuussa viettävä Salatut elämät, joka on onnistunut jopa kasvattamaan katseluaan aiemmista syyskausista. Salkkareiden jaksot tavoittavat noin 730 000 suomalaista keskikatsojamäärän ollessa 670 000. Yli 600 000 katsojan on päässyt myös Poromafia, ja MTV Katsomossa on menestynyt uutuussarja Estonia.
"MTV on johtavana kaupallisena tv-talona omaa luokkaansa tarjonnassaan ja tavoittavuudessaan. Monipuolinen sisältömme vetoaa suomalaisiin – kiitos katsojillemme, että olette miljoonalukuisina valinneet MTV:n sisällöt tänäkin syksynä! Haluamme myös tulevana vuonna tarjota loistavaa katsottavaa eri kanavillamme ja erityisesti panostamme lokakuussa lanseerattuun uuteen MTV Katsomoon, joka tarjoaa parhaan kattauksen MTV:n huippusisältöjä sekä monipuoliset tavat kuluttaa ja katsoa”, sanoo Iina Eloranta, VP, Content, Channels and Digital Consumption.
Lähteet: Finnpanel TotalTV-mittaus (sis. vod-katselu yhteismitallisesti ja uusinnat) syys-marraskuu 2023 vod-katselu 6.12. asti, ja TV-mittaritutkimus syys-marraskuu (kanavien/yhtiöiden katseluosuudet).