MTV vahvisti entisestään asemaansa Suomen johtavana kaupallisena tv-yhtiönä vuonna 2021

KATSELU

|

12.01.2022

Vuonna 2021 Suomen johtava kaupallinen tv-yhtiö MTV kasvatti kaupallista katseluosuuttaan ja eroa muihin kaupallisiin tv-yhtiöihin. MTV oli katsotuin kaupallinen tv-yhtiö kaikkina kuukausina. TV-kanavista tavoittavin oli edelleen MTV3, jota katsoi 3,6 miljoonaa suomalaisista viikoittain. Johtavan tv-kanavan rinnalla MTV:n maksuttoman suoratoistopalvelun, mtv-palvelun, katselu kasvoi.

Vuonna 2021 Suomessa elettiin toista vuotta koronapandemian keskellä. Tv-ruutujen ääressä vietettiin yhtä paljon aikaa kuin vuonna 2020 (3 h 37 min / vuorokausi). Sisältöjen kulutus monipuolistui: ruutujen kautta kulutettiin tv-sisältöjen lisäksi vuoden aikana myös maksuttomien ja maksullisten suoratoistopalveluiden sisältöjä.

MTV:n katselu pysyi vuonna 2021 ennallaan, kun muilla tv-yhtiöillä katselu väheni vuoteen 2020 nähden. Edellinen vuosi, vuosi 2020, oli MTV:n katselun menestysvuosi. Nyt vuonna 2021 MTV:n kaupallinen katseluosuus vahvistui entisestään ja kasvoi lähes 1,5 %-yksiköllä, kun taas muiden kaupallisten osuus laski.

MTV vahvisti kaupallisen markkinajohtajan asemaansa kasvaen ja tavoittaen parhaiten suomalaiset. MTV oli katsotuin kaupallinen tv-yhtiö kaikkina kuukausina, ja tv-kanavista tavoittavin oli edelleen MTV3, jota katsoi 3,6 miljoonaa suomalaisista viikoittain.

MTV:n huippusisällöt keräsivät suurimmat yleisöt tv:n ääreen

MTV:n ohjelmilla oli vuonna 2021 suurimmat yleisöt. Jääkiekon MM-kisojen finaaliottelu oli vuoden katsotuin tv-ohjelma Suomessa – sitä seurasi MTV3-kanavan ja C More Sport 1 -maksu-tv-kanavan kautta lähes kolme miljoonaa suomalaista keskikatsojamäärän ollessa huikeat 2 183 000.

MTV Uutisten katselu oli edellisvuoden tapaan vuonna 2021 korkealla tasolla: Kymmenen uutisten keskikatsojamäärä oli koko vuoden aikana keskimäärin 541 000 ja Seitsemän uutisten 484 000 – molemmat korkeampia kuin koronaa edeltävänä parina vuonna. Kymmenen uutiset -lähetyksen korkein keskikatsojamäärä vuonna 2021 oli 2 121 000 – jääkiekon MM-kisojen finaaliottelun yhteydessä.

Viihdeohjelmien suursuosikki Putous piti katsotuimman ohjelman valtikkaa alkuvuonna yltäen lähelle miljoonarajaa (paras jakso 992 000). Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelma oli selvästi katsotuin viihdeohjelma – seitsemällä jaksolla keskikatsojamäärä oli yli miljoonan.

Sisältöjen kulutus muuttuu, ja mtv-palvelussa sisällöt tavoittavat lisää katsojia

Vuonna 2021 MTV:n maksuttoman suoratoistopalvelun, mtv-palvelun, parissa vietetty aika kasvoi. Esimerkiksi kaupallisesti tavoitellussa kohderyhmässä, 25–44-ikäryhmässä, kasvu oli lähes kolmanneksen (31 %).

mtv-palvelussa katsotuimmaksi yksittäiseksi ohjelmaksi nousi Yökylässä Maria Veitolan jakso, jossa vierailtiin pääministerin luona. Seuraavaksi suosituin oli Ensitreffit alttarilla kausi 8, jonka kiinnosti läpi kauden mtv-palvelussa. Myös Suurmestari, Love Island Suomi ja Salatut elämät olivat suosittuja.

Sisältöjä kulutetaan enenevissä määrin tv:n ensiesityksen lisäksi niin suoratoistopalveluissa kuin kanavilla uusintoina. Koko vuoden aikana kerääntyneessä katselussa TOP-listalle nousevat niin tutut suosikit kuin uudetkin ohjelmat. Vuonna 2021 kaikki MTV:n TOP 20 -listan ohjelmat ylittivät kokonaiskeskikatselussa miljoonarajan.

TOP 20 -lista MTV 2021

Ohjelma
MTV3/Sub/AVA + mtv-palvelu
1
Jääkiekon MM: Loppuottelu / Suomi – Kanada (koko ottelu)
2 035 000
2
Kymmenen uutiset
2 118 000
3
Maajussille morsian: Esittelyssä uudet jussit
1 542 000
4
Laulu Rakkaudelle: Maailma on kaunis
1 432 000
5
Suurmestari: Yllätä Pilvi
1 426 000
6
Super-Jahti
1 408 000
7
MM-kisastudio
1 348 000
8
Putous
1 335 000
9
Tanssii Tähtien Kanssa: Dynaamiset duot
1 268 000
10
Pitääkö olla huolissaan?: Anni Lintula
1 231 000
11
Stadi vs. Lande: Kaikki on tosi isoa
1 202 000
12
Mielensäpahoittaja – ennen kaikki oli paremmin: Raha
1 178 000
13
Masked Singer Suomi
1 152 000
14
Jarkko Tamminen Show – Livenä lavalla
1 116 000
15
Seitsemän uutiset
1 104 000
16
Kotoisa: Ympärivuotinen keidas
1 060 000
17
Pöllötöllö: Speten spelit ja häviämisen vaikeus!
1 051 000
18
Sukuni salat: Krista Kosonen
1 017 000
19
Yökylässä Maria Veitola: Sanna Marin
1 016 000
20
Kuutamolla: Kalle Lamberg, Eero Ettala ja Jenni Kokander
1 010 000

"Vuonna 2022 MTV täyttää 65 vuotta, ja myös juhlavuonna lupaamme tarjota suomalaisille mahtavia katselukokemuksia"

"Olemme erittäin tyytyväisiä kanaviemme ja palveluidemme menestykseen. MTV on myös vuonna 2021 tarjonnut sisältöjä, joiden parissa suomalaiset ovat viihtyneet. Ohjelmistomme monipuolisuus – Suomen parhaat viihteet, koukuttavimmat draamat, suurimmat realityohjelmat sekä luotettava uutispalvelu – on yksi menestyksemme kulmakivistä. Olemme vuoden 2021 aikana lanseeranneet monia uusia suosikkiohjelmia ja on hienoa, että kotimaisen sisällön kulutus on vahvaa. Vuonna 2022 MTV täyttää 65 vuotta, ja myös juhlavuonna lupaamme tarjota suomalaisille mahtavia katselukokemuksia", summaa MTV:n kanavajohtaja Iina Eloranta.

Lähteet: Finnpanel Oy TV-mittaritutkimus ja TotalTV-mittaus. Kokonaiskeskikatsojamäärä = katselu tv:n ja muiden laitteiden kautta sisältäen tallennekatselun ja eri tv-esityskertojen katselun.