S-ryhmä haluaa kotimaisena kaupparyhmänä kannustaa suomalaista elintarvikealaa tarjoamalla pienten ja keskisuurten yritysten tuoteideoille ainutlaatuisen kiihdytyskaistan kaupan hyllyille. Kiihdytyskaistana toimii Suomalainen menestysresepti -ohjelma, jonka S-ryhmä on kehittänyt yhdessä tuotantoyhtiö Mediawan Oy:n, elintarvikealan asiantuntijayritys Foodwest Oy:n sekä MTV:n kanssa. Ohjelmassa seurataan valittujen yrittäjien kuuden kuukauden pituista tuotekehitysmatkaa ideasta valmiiksi uutuustuotteeksi S-ryhmän kauppojen hyllyille.
Suomalainen menestysresepti -kilpailusta on kasvanut odotettu ohjelma, jossa valokeilaan nousevat yrittäjien ruokaideat ja -innovaatiot sekä tuotekehityksen mielenkiintoinen ja haastava maailma. Ohjelman aikana yrittäjät saavat nopeassa ajassa merkittävää valtakunnallista näkyvyyttä, ja kilpailun finalistit sekä heidän tuotteensa tehdään tutuksi isolle yleisölle. Erityisesti sarjan fanit odottavat uutuustuotteiden lanseeraushetkeä.
”Suomalainen menestysresepti -kilpailu on ainutlaatuinen kiihdytyskaista S-ryhmän kauppojen hyllyille ja mahdollisuus saavuttaa häkellyttävän paljon valtakunnallista näkyvyyttä. Suomalaisen menestysreseptin taikaa onkin se, että se toteuttaa ruokayrittäjien unelmia. On ilo tehdä ohjelmaa yhdessä idearikkaiden kumppanien kuten MTV:n kanssa. Ohjelma on myös meille s-ryhmäläisille tärkeä ja uutuustuotteiden kehitystä seurataan jännityksellä ympäri Suomen”, S-ryhmän vähittäiskaupan markkinointijohtaja Lauri Toivonen kuvaa.
Kauden 2024 voittaja Bakerika teki Suomalaisen menestysreseptin myyntiennätyksen
Suomalainen menestysresepti on tuottanut jokaisella kaudella vuoden kiinnostavimman ja suosituimman uutuustuotteen ruokakaupan hyllyille. Voittajatuotteet ovat nousseet myydyimpien tuotteiden kärkeen: Kauden 2024 voittaja Bakerika nousi lanseerauksen jälkeen ennätyksellisen suureen suosioon, ja tuote teki Suomalaisen menestysreseptin myyntiennätyksen.
Bakerikan suolattua suklaahipputaikinaa eli Salted Cholocate Chipiä myytiin ensimmäisen viiden päivän aikana lähes tuplaten edellisten kausien myydyimpiin menestysresepti-tuotteisiin verrattuna. Kauden 2023 voittaja Smokehouse-valmisateriat sinkosivat poikkeuksellisesti ensimmäisen myyntiviikon aikana TOP5 myydyimpien valmisruokatuotteiden listalle.
Suomalaisen menestysresepti tarjoilee suomalaisille jälleen uusia tuoteinnovaatioita, kun uusi kausi alkaa MTV3:lla ja MTV Katsomossa 20. marraskuuta 2024. Vuoden 2025 kiinnostavimmat uutuustuotteet lanseerataan alkuvuodesta 2025 S-ryhmän kauppoihin kautta maan.