Salpakierto Oy tiedotti kotitalouksille muuttuvista jätehuoltopalveluista MTV:n Kasvupaketti-kampanjalla

TOTAL TV

|

( PÄIVITETTY 20.03.2024 )

02.02.2024

Yhdeksän kunnan omistama Salpakierto Oy huolehtii jätelain mukaisista yhdyskuntajätehuollon palvelutehtävistä omistajakuntiensa alueella. Salpakierto Oy valjasti MTV:n alueellisen Kasvupaketti-kampanjan tärkeään tiedotustehtävään: Jätelain uudistuksen myötä muuttuvista jätehuoltopalveluista tuli kertoa kuntien kotitalouksille laajasti tavoittaen ja tehokkaasti.
Salpakierto Oy on perustettu vuonna 1993. Sen tehtäviin kuuluvat kunnan vastuulle kuuluvien jätteiden vastaanotto, käsittely, jäteneuvonta, jätehuollon suunnittelu ja kehittäminen sekä jätteenkuljetus kunnan järjestämän jätteenkuljetuksen osalta. Yhtiö on osa Lahden kaupunkikonsernia, ja sen omistajakunnat ovat Asikkala, Heinola, Hollola, Kärkölä, Lahti, Myrskylä, Orimattila, Padasjoki ja Pukkila. Toimialueella on asukkaita noin 196 000.

”Halusimme tiedottaa mahdollisimman laajasti uuden jätelain myötä muuttuvista jätehuoltopalveluista ja lajittelusta”

Uuden jätelain myötä muovi- ja kartonkipakkausten lajitteluvelvoite alkoi koskea kaikkia taajamissa sijaitsevia vähintään viiden huoneiston kiinteistöjä.
”Asiaan kytkeytyi aiemmin kerätyn energiajäte-nimisen jätelajin keräysvelvoitteen päättyminen kaikilta asuinkiinteistöiltä ja sen myötä kotitalouksien tuli omaksua uudenlainen jätelajittelu. Tästä isosta muutoksesta halusimme tiedottaa mahdollisimman laajasti ja näkyvästi alueemme kotitalouksia”, taustoittaa Salpakierto Oy:n viestintäpäällikkö Hanna Bergman.
”Kohderyhmämme on hyvin laaja, koska se kattaa toimialueemme kaikenikäiset asukkaat. Tällä Kasvupaketin mainoskombolla, eli alueellisella näkyvyydellä MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa, tavoitettiin kattavasti erityyppisiä ja eri-ikäisiä katsojia ja alueemme asukkaita”, Bergman kertoo.

Mainos toi tärkeän asian esille ja lisäsi yhteydenottoja

”Kasvupaketti toimi tässä tiedotustarpeessamme hyvin, koska sillä tavoitettiin tehokkaasti alueemme asukkaita. Kasvupaketin tilaaminen mtvspotti.fi-sivulta oli hyvin helppoa ja joustavaa”, kommentoi Bergman ja jatkaa:
”Mainoksemme oli huomattu ja saimme asiakkailtamme palautetta, että mainos oli informatiivinen ja toi tärkeän asian näkyvästi esille. Yhteydenotot kanaviimme lisääntyivät.”

Tutustu alueellisiin Kasvupaketti-kampanjoihin

Kytke kasvu päälle MTV:n Kasvupaketeilla. Lue lisää ja katso alueellisten Kasvupaketti-kampanjoiden hinnat, tutustu >>

Lue myös: